perjantai 30. syyskuuta 2011

Saadut sanat

Leena Lumen blogissa oli haaste, jonka nappasin ja laitan kiertämään: 

"Siis sille, joka haluaa, minä annan viisi sanaa/asiaa, jotka miellän sinuun ja sinun tulee kommentoida noita sanoja blogissasi ja toivon spontaania kommentointia. Ei mitään snobbailua, eikä harkintaa, vaan antakaa palaa. Ja kukaan ei saa loukkaantua, vaan homma otetaan leikin kannalta. Jos en tunne henkilöä ollenkaan, joka tähän mukaan haluaa, sanat voivat olla ihan mitä sattuu ja sitten vain niistä kertomaan. Rohkeasti."
 
Omalta osaltani tehtävä menee näin:

Huominen - toivo, joskus riittävän pieni askel otettavaksi

Musiikki - pieni tyttö pöydän päällä, sormet liukuvat kosketinsoittimella, pitkät hiukset peittävät kyykkylapsen, soittaa korvakuulolla kaiken sen minkä äsken kuuli

Luovuus - päästää sielun lallattamaan itseään ilmoille, maailmalle, toistenkin iloksi

Muisto - kipeä tai kaunis tai kipeänkaunis

Maanosa - mieluummin maan osa, ollaan täällä kaikki samalla viivalla, kuitenkin 

Ken haluaa leikkiin mukaan, kertokoon, niin ojennan muutaman mielessäni liikahtavan sanan määriteltäväkseen! 

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Syksylappi sydämessä

Saariselkä selätetty - hyvin. Enemmän kannoin mukanani pelkoa paikan uudelleenkohtaamisesta kuin mitä se sitten oli todellisuudessa. Syksylappi ei onneksi näyttänyt samalta kuin talvilappi. Itkuherkkä olin ajoittain, mutta ihmekös tuo. Esittelin mukana olleille, että tuossa on se rivitalopätkä, josta avasin verhon suruviestin saatuani, kun oli pakko nähdä ulos ja kauemmas. Tässä on se postilaatikko, johon kiikutimme aamuviideltä kämpän avaimen. Tässä on se kappeli, jossa kävin rukoilemassa iltana, jonka en tiennyt olevan Lapseni viimeinen.


Lohdullistakin. Toiselle puolelle lähtenyt Poika kulki rinnallani poluilla, halasi vanhoja petäjiä ja kuiskutti korvaani tuulen mukana. Hetken hiljentymisessä tunturin juurella sain TalonMiehen ja minun väliin ison kämmenen, joka kannatteli suurta, sykkivää sydäntä. Kaksi ja puoli vuotta sitten kämmenillä lepäsi yhteinen suruvauva, nyt oli jonkinlainen ympyrä pyörähtänyt ja suru muuttunut rakkauden punaiseksi sydämeksi. Tämä suuri suru ei ole erottanut meitä, vaan yhdistänyt, Luojan kiitos.

Kahdenkeskisellä patikoinnilla tapasimme myös naisen, josta emme jälkeenpäin tienneet, oliko hän ihminen lainkaan. Hän neuvoi minua hengittämään surun tullessa valoa ja anteeksiantoa, niin että tuleva itku muuttuu hetkessä rauhaksi. Uskomaton kohtaaminen, ihmeellinen "sattuma".

Nyt olen tehnyt paljon töitä, onneksi olen lempialallani. Parina seuraavana viikkona joudun tuuraamaan TalonMiestä, sillä tämä huitelee pidemmällä työmatkalla. Syksy on toki rauhoittanut pihatyöt eikä lumitöitä ole vielä näkyvissä. Mutta tyrnit, tyrnit, ne tuolla odottavat pihamaalla poimijaansa...

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Tikattu ja pysäytetty

Olen vähän hidas vasenkätinen, siksi lyhyet terveiset. Olen telonut oikean käden sormia säilykepurkeissa ja tutustunut täten päivystyksen ripeään tikkausoperaatioon. Ihania, nuoria lääkäreitä ja hoitajia.

Töitä ja liikkumista paikasta toiseen innolla, mutta loma pohjoisessa lähenee. Olen käynyt Lapissa tavella ja kesällä, mutten koskaan ruska-aikaan. Nyt se onni koittaa - paitsi kohde on sama, josta 2,5 vuotta sitten lähdin kesken kaiken kuolemanitkun kanssa. Ajattelin silloin, etten enää koskaan voi mennä Saariselälle, mutta porukka vie nyt sinne. Ristiriitaista. Mutta toki menen, olen rohkea tässä.

Mitä sunnuntaina kotitöihin tottunut ehtoinen emäntä voi nyt tehdä? Lähtee iltapäivällä lenkille, mutta muuten taidan laittaa nenän kiinni kirjoihin, on nimittäin taas jokunen (18) lainassa.

Pysykää ehjinä!